
Veitsitehdas on nykyään kaikkea muuta kuin veitsiä. Veitsitehdas on rakennettu alun perin Fiskarsin veitsi- ja auratehtaaksi. Tiloissa valmistettiin veitsiä vielä vuosituhannen vaihteeseen saakka, mutta tänä päivänä Veitsitehdas on käsityöläisjuomien valmistuspaikka.
Koska rakennusta on aina kutsuttu Veitsitehtaaksi, emme mekään ole haluneet tätä nimeä muuttaa. Tilat on remontoitu juomatuotannon ja vierailukeskuksen käyttöön nykyajan tarpeisiin, kuitenkin vanhaa kunnioittaen ja paikallista, kotimaista osaamista hyödyntäen.
Veitsitehdas sijaitsee ainutlaatuisessa Fiskarsin ruukissa, josta koko Suomen teollinen tuotanto on saanut alkunsa 1600-luvulla. Tila on nykypäivänä Fiskarsin Panimon, Ägräs Distilleryn ja Noita Wineryn tuotannon koti, ja osa Suomenlinnan Panimon tuotannosta tapahtuu myös Veitsitehtaalla.
Veitsitehtaan vierailukeskus ja sen tuotantolaitoksen brändit kuuluvat Brukett Oy:n, joka on osa Heino-konsernia. Brukett tuo lisäksi maahan erilaisia vastuullisia juomia, joista voit lukea lisää täältä. Yritykseen kuuluu myös pienpanimoharrastajien baari/myymälä Helsingissä nimeltä Pien sekä laatuviinien verkkokauppa Bottlescouts. Bottlescoutsilta voit tilata suoraan kotiovellesi myös monia Veitsitehtaalla valmistettavia yli 8% alkoholijuomia, kuten Noita Wineryn viinejä ja Ägräsin tisleitä.
Heino Groupin toiminnan perusperiaatteita on tukea ja ohjata yrityksiä vastuulliseen ruoka- ja juomatuotantoon. Yritysten vastuullisuustyötä johdetaan kunnianhimoisesti ja aktiivisesti konsernitasolla kaikista tytäryhtiöistä koostuvan vastuullisuuden kehitysryhmän johdolla. Brukett Oy on ISO 14001 sertifioitu ja Veitsitehtaan vierailukeskus on myös Sustainable Travel Finland ohjelman läpikäynyt yritys. Olemme myös laskeneet konsernitasoisen hiilijalanjälkemme (scope 1-2-3) osalta vuosilta 2022, 2023 ja 2024.
Tuotantomme ja vierailukeskuksemme hyödyntää katolla sijaitsevien aurinkopaneelien avulla tuotettua sähköä. Otamme myös talteen tuotannossa syntyvää hiilidioksidia, jota hyödynnämme uudelleen tankkien pesussa ja tuotteidemme hiilihapotuksessa. Lisäksi hyödynnämme tuotteidemme valmistuksessa toisien tuotteidemme valmistuksesta ylijäänyttä ainesta, joka muuten päätyisi jakeeksi. Esimerkiksi Itävallasta meille saapuvat luomurypäleet hyödynnetään ensin viininvalmistuksessa, sen jälkeen oluen maustamisessa, sitten tislauksessa ja lopulta jäljelle jäänyt aines päätyy biokaasuksi.
Vuoden 2024 vastuullisuusraporttiimme voit tutustua tästä. Raportilla kerromme Veitsitehtaan merkityksestä Fiskarsin Ruukissa sekä alkoholittomien juomien suosion kasvusta. Raportilla on luettavissa vastuullisuustyömme tärkeimmät tavoitteet, toimenpiteet ja vastuullisuustyömme kohokohdat. Voit lukea lisää vastuullisuusteoistamme ja -tavoitteistamme myös artikkelistamme.


Kaikkiin Veitsitehtaalla valmistettaviin tuotteisiin voit tutustua Veitsitehtaan vierailukeskuksen baarissa ja puodista myymme kaikki talossa valmistettavat alle 8% juomat kotiin ostettavaksi. Tuotteiden ravintolamyynnistä vastaa Brukettin myyntiorganisaatio ja tuotteet on tilattavissa ravintoloihin Winetto-palvelun kautta. Löydät yhteystiedot Brukettille täältä.
Olet tervetullut tutustumaan tuotantoomme vierailukeskukseemme! Lisätietoa opastetuista opastettuihin kierroksiin täältä.
Veitsitehtaalla vastuullisuus ja laatu kulkevat käsi kädessä myös sopimusvalmistuksessa. Tarjoamme hiilihapotettujen juomien, kuten limonadien, kivennäisvesien, juomasekoitusten ja lonkeroiden tuotantoa ja pakkausta monipuolisin vaihtoehdoin: alumiinitölkit 33 cl ja 50 cl, lasipullot 33 cl sekä horeca-astiat 20 l ja 30 l KEG. Tuotantomme on tehokasta (5 000 tölkkiä tunnissa), jäljitettävää ja huomioi vastuullisen raaka-aineiden käytön. Minimierät alkavat 2 800 litrasta, ja tarjoamme tarvittaessa reseptien kehityksen sekä raaka-aineiden kilpailutuksen.
Laadun ja turvallisuuden varmistavat oma laboratorio ja koulutettu tiimi, pastörointi sekä hapeton vesi. Myös sopimusvalmistuksessa tuotantoprosessimme huomioi kestävän kehityksen periaatteet: ISO14001-sertifiointi, aurinkopaneelit, veden kierrätys ja hiilidioksidin talteenotto. Toimitukset voidaan järjestää joustavasti suoraan asiakkaalle, ja yhteistyö voi olla kertaluonteista tai pitkäaikaista.
